keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Punahattuja ja punamultaa








 Tein pitkästä aikaa uuden kukkapenkin keittiön ikkunan alle. Kaivoin esiin olemassa olevaa kiveä ja sen ympärille lisäsin multaa. Penkin rajasin vanhoilla pellinpalasilla. Kukkapenkkiin istutin valkoisia punahattuja, nukkapähkämöä, valkokukkaista verikurjenpolvea, pioni 'Yellow Crownin', rungollisen 'Brabant' tuijan, syyskimikki 'Brunetten', komeamaksaruoho 'Purple Emperoria' ja pari Trollius 'New Moonia'. 



Clematis 'Blue angel'





Ruostelaatikon köynnökset sai tuekseen raudoitusverkon. 



Syysvuokot kukassa





Talo on saanut pintaan uutta maalia. Maali on Uulan keittomaalia, sävynä Falupunainen. Nurkkalaudat ym. valkoisella maalattavat pinnat maalataan Uulan petrooliöljymaalilla.  



tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kärhöjä ja ruusuja


















'Aspirin Rose'










Ruusu 'Leonardo da Vinci'











Clematis 'Blue Angel'





perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kukkainen kuvakavalkadi




Perhoangervo















Talon päätyyn tehtiin köynnössäleikkö raudoitusverkosta. Projekti on vielä vähän kesken, pitäisi mm. hankkia lisää noita kiviä rajaamaan sepelialuetta nurmikosta. Isojen betonikivien yläpuolella ilmalämpöpumppu. Kivien päälle rakennetaan ilmava kaappi pumpulle.



Ruusu 'Baronesse' on talvehtinut hyvin ja nuppuja pukkaa aika kivasti.







Ruusu 'Snow Pavement'



'Louis Bugnet'



'Marie Bugnet'












Jättiläiskurpitsa ja auringonkukkia



Laatikoissa kasvaa mukavasti













Dianthus plumarius









Tarhakotakuusama 'Eva Rathke'



Valkomaksaruoho


Ja viimeiseksi vähän istuteltavaa, punahattuja.